Tyttö tumma ja siro
kuin minareetin varjo
espressokuppia tuoden
Hymyilee hampain
vaan silmät ei seuraa, on
toisaalla ajatus nuoren
Esiliinan taskussa
kuitti, ei, kaluttu
kulma se on kirjekuoren
Silmänurkassa kyynel
puoliksi pyyhitty
paljastaa draamamme juonen
On Pierre nyt näyttänyt
kyntensä, kantensa
miehisen katalan puolen
Kera Michellen, ystävän
paennut, jälkeensä
jättänyt arvailuvuoren
Sitä perässään raahaa
tuo kastanjasilmä, silti
minulle hymyään suoden
Kevyt viesti tuo ottaa on
vastaan, ei lähettää
aprikoin uutetta juoden
Marie kupposten lisäksi
valoa kantaa, soihtu
osoittaa kultaisen suonen
Elo jatkuu, ma poistun
vaan oppi tuo ei, vielä
valaisen venheessä tuonen