Pariisin Marie

Tyttö tumma ja siro
kuin minareetin varjo
    espressokuppia tuoden
Hymyilee hampain
vaan silmät ei seuraa, on
    toisaalla ajatus nuoren

Esiliinan taskussa
kuitti, ei, kaluttu
    kulma se on kirjekuoren
Silmänurkassa kyynel
puoliksi pyyhitty
    paljastaa draamamme juonen

On Pierre nyt näyttänyt
kyntensä, kantensa
    miehisen katalan puolen
Kera Michellen, ystävän
paennut, jälkeensä
    jättänyt arvailuvuoren

Sitä perässään raahaa
tuo kastanjasilmä, silti
    minulle hymyään suoden
Kevyt viesti tuo ottaa on
vastaan, ei lähettää
    aprikoin uutetta juoden

Marie kupposten lisäksi
valoa kantaa, soihtu
    osoittaa kultaisen suonen
Elo jatkuu, ma poistun
vaan oppi tuo ei, vielä
    valaisen venheessä tuonen